Lähes viikon sairasteluun ja sohvalla makaamiseen kyllästyneenä, oli pakko mennä keuhkoja uhmaten pellolle. Koira-autoa kun ei ollut saatavilla, tallasin tuohon tontien vieressä olevalle kultivoidulle mullalle.
Kun hain jälkipaalun ja muut jälkikamppeet alakerrasta, sekosi Lex jo täysin. Ravaaminen ja piippaus kuului ulos asti. Kun lähdin kävelemään pellolle, Samu huomasi paalun kädessäni, Se sekosi myös täysin ja meinasi revetä liitoksistaan. Piippausta kuuntelin koko jäljen teon ajan.
Tallasin Lexille 150askeleen jäljen jonka päähän laitoin purkin. Joka askeleella oli ruoka. Lex muisti heti mitä pitää tehdä. Paalunamit ei kelvannut vaikka koitin sitä siinä jumittaa. Alkuun otti vaan oikean puoleista jälkeä, mielestäni kuitenkin talloin aika lähekkäin ne askeleet. Puutuin itse tarkemmin ja alkoi tarkistaa myös vasenta puolta. Puolessa välissä kyllästyi ilmeisesti mun tiukkaan liinaan ja pysähtyi ja nosti pään ylös. Ajoin niin läheltä että liina epähuomiossa jäi välillä tiukaksi. Löysätessäni lähti kuitenkin etenemään, hiukan oli huolimattomampaa menoa, mutta en päästänyt etenemään jollei tarkistanut akseleita. Tästä turhautuneena nosteli taas päätään ja jouduin avittamaan hiukan että päästäisiin loppupurkille. Lex näki purkin noin viiden askeleen päästä ja kävi heti maahan. Wau, tuo koira oppi siis sen ilmaisun viime kauden aikana :) Vaadin kuitenkin lähemmäs purkkia. Namien syönnin jälkeen pyysin sivulle istumaan ja palkkasin pallolla.
Kun menin Samua tarhasta hakemaan oli sillä kierrokset jo ihan pilvissä. Pellolle kävellessä seurautin ja käveltiin paalun ohi moneen kertaan, istutin sitä ja vaikka mitä, muttei rauhottanut ainakaan menoa yhtään. Sille olin tehnyt noin 400askeleen jäljen, kolmella ihan uudella esineellä ja kahdella kulmalla. Laitoin ruokaa noin kymmen askelta ennen paalua, koska Samulla on paalullerynnimisongelma. Olen siis koittanut jos tuo auttaisi siihen että menisi rauhallisemmin. Näin olen tehnyt jo syksylläkin, mutta näköjään vielä ei ole tuottanut tulosta. Täytyy siis keksiä uusia ratkaisuja tuohon ongelmaan. Vauhtia oli taas ihan liikaa. Jarruttelin minkä pystyin, mutta meno vaan kiihtyi. Ruualle pysähtyi töksähtäen kun oli menossa yli niistäkin. Esineilmasut oli nopeita ja suoria. Vaikka rauhottelin tosi pitkään esineillä, pysähtyi Samu silti kulmien jälkeen seisomaan ja selvästi näytti siltä että "huilaili". Toiseen kulmaan tullessa haki oikean suunnan liian kovalla vauhdilla, ei tainnut poika ehtiä nenää pahemmin auki pitää. Ihan mahdoton vauhti.
Ja keuhkot hiukan hermostuivat, yskiminen siis jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti