Vuosi pulkassa

Puhelu ja koneen pölliminen siirsivät tämän julkaisua, mutta seuraava teksti on aloitettu viimevuoden puolella ;)
Se ois sitten viimiset tunnit tätä vuotta meneillään ja ajattelin hiukan miettiä mitä onnistuin tälläkaudella saavuttamaan.
 Samun kanssa sitä ykköstulosta suojelun kolmosluokasta ei saavutettu. Kuitenkin IPO3, josta voin olla ylpeä. Kaukainen haave toteutui. Ensi kaudelle Samulle olen kaavaillut ainakin erikoisjälkikokeen. Sitä otetaanko sillä enää puruja, en osaa vielä sanoa. Alkuvuosi näyttää mitä mieleni halajaa ;) Toko kokeessakin voisi ehkä käydä pyörähtämässä. Saa ny havaita innostunko.
 Lex saavutti sen käytäytymiskokeen ja ensi kaudella olis haaveena saada sille koulari ykkösluokasta. Lajina tulee olemaan metsäjälki, paljon on töitä tehtävänä varsinkin tottiksen luotettavuuden suhteen. Käytännössä koira osaa kaiken muun, paitsi noudon ja eteenmenon, mutta niitä ei liiemmin olla opeteltu. Alkeet on esitelty, mutta se koulutusvaihe niissä on vielä edessä. Luotto on se suurin murheenkryyni.
 Jäljellä ei janaa olla opeteltu, eikä kertaakaan vielä metsäänkään jälkeä siirretty. Pellolla esineilmasu sujuu kohtalaisesti puuesineillä, mutta kangas ei ilmeisesti ole sen mielestä ilmaistavien joukossa. Toisaalta kun asiaa tarkemmin miettii niin tuon kohdalla haasteen aiheuttaa kangasesineen ilmasu vs esineruutu. Voi mennä hetki ennekun tajuaa että pellolla ilmaistaan ja vapaana juostessa otetaan esine suuhun. No ei muuta ku treeniä. Lexin kanssa tuo arkielämä on ollut suurin haaste :D
 Ninjan kotiinpaluu ei kuulunut kauden suunnitelmiin, mutta näillä mennään mitä on ja toivotaan että neiti jaksaa tarhaelämää vielä ensivuonnakin. Onhan sillä onneks Samu kaverina. Nuo kaksi on kyllä aina tykänneet toisistaan, nillä on jotenkin eruityinen suhde <3 Mukavaa katsella kuinka hyvin ne tulevat toimeen keskenään.

Jaa että jouluaatto olis...

... ihan sama mulle. Mut josko kirjottelis koirien oireista mitkä ahdistaa mun hermoja :)
Välillä sitä toivoo että olis aika kolme vuotta sitten,....ja toisaalta taas ei, koska kolmeen vuoteen mahtuu paljon uusia ihania ihmisiä. Vanhojakaan ihmisiä tosin unohtamatta, mutta mulla on taipumus elää siinä hetkessä mikä tuntuu parhaimmalle ja ihmiset joko kulkevat mukana tai jäävät taka-alalle.

mutta siis ahdistuksiin. koiramainen elo oli muutama kuukausi sitten vielä ihan suht rauhallista. Toki pojat on ottaneet välillä yhteen ja ilman suurempia vaurioita ollaan säästytty, itse kuitenkin koitti valaa uskoa siihen että saan ne tulemaan toimeen keskenään ja kerta toisensa jälkeen pidin niitä yhdessä. Ja Ninja tietenkin joutui tarhaan Samun kanssa ja Lex pääsi taas elämään herroiks ns. ainoana omasta mielestään.
 Pari viikko sitten pojat olivat samassa tarhassa ja kun menin hakemaan Lexiä treenaamaan, meni sillä hermo Samun iloisuuteen ja alotti tappelun, seurauksena siis Samulle kaulurihoitoa vaativa haava. Pidin poikia sisällä portilla erotettuina. Samu yöt alakerrassa kissojen takia ja Lex normisti ylhääällä. Lexin jatkuva läähättäminen alkoi käydä hermoilleni ja sain ajatuksen ottaa Ninja sisään Samun kanssa ja Lex ulos. Sunnuntai-iltana sain aikaseksi toteutettua vaihdon.
 Ninja ja Samu olivat ihan kuin kaksi koiraa konsanaan. Kissatkin jotenkin sulatti tilanteen ja makoilivat jopa näkösällä molempien koirien maatessa lähellä. Sietivät niiden haistelutkin. Ensimmäinen yö Ninjan kanssa oli tuskaa. Tunnin välein piippaili ja halusi ulos. Vettä litki ihan älyttömästi. Ajattelin että onhan se shokki yhtäkkiä taas olla yli 15astetta lämpimämmässä tilassa ja sen vuoksi janottikin niin kovin. Lex oli yön hiljaa ja tyytyi kohtaloonsa nukkua ulkosalla. Samu onnistui hajottamaan kaulurinsa siihen kuntoon ettei sitä enää pystynyt jesarillakaan teippaamaan, joten oli ilman kauluria ja pääsi nuolemaan/rapsuttelemaan itseään. Seurauksena hajonneet tassunpohjat. Eilen haava näytti jo siltä, että pari päivää niin pääsee takas ulos. Jälleen yö, joka aiheutti stressiä ja unettomuutta. Ninja herätti puol yhdeltä, jolloin Lotta olikin jo menossa käyttämään sitä ulkona. Seuraavan kerran puoli neljän jälkeen, jolloin huomasin myös että vesikupit oli taas lähes tyhjät. Kuusi litraa vettä kadonnut kitusiin. Ei ihme että rakko täyttyi. Ei ku koira pissalle ja Lex päätti alkaa sellasen kuutamohaukun ettei rajaa, eikä hiljentyny edes mun raivoamiseen. Tunnin päästä tästä, olikin taas aika herätä töihin, jolloin Ninja oli taas kinuamassa pissalle pääsyä. Ja sitähän taas riitti.
 Samun linkuttaminen tassunpohjien takia vauhditti päätöstä laittaa ne jo tänään takasin pihalle.
Ja seurauksena läähättävä Lex tilalle. Jos lenkin jälkeen hengitys ei ole tasaantunut kahdessa tunnissa, menee multa täysin hermot. Tyrkkäsin koiran häkkiinsä, ei rauhottunut tälläkertaa sinnekään. Ihan järkyttävän stressaava eläin tuo Lex, ei tajua sitten ollenkaan. Pakko kai mennä otattaa siitä kaikenmaailman kokeet ettei ole mitään sydänvaivaa tms. Ite oon sitä mieltä että sen hermoista tuo läähätys johtuu, kun kuitenkin muuten jaksaa ihan täysillä touhuta.
 Samu olis niin mahtava koira pitää sisällä, mutta tuo sen allergia estää sen. Kaksi viikkoa on jo liikaa. Nukkuu pehmolelunsa kanssa ilman mitään hötkyilyjä. Välillä käy heiluttelemassa häntäänsä ja rapsutukset saatuaan jatkaa makoiluaan. Ei piippaamista eikä sähläämistä. Ruokaakaan ei juoksemalla edestakaisin kinua. Niinkuin nuo toiset jhos sattuu menemään yliajalle sen antaminen, poika odottaa kiltisti. Yöllä kun Ninjaa käytin pihalla, ei Samu edes korvaasa lotkauttanut. Voi kurjuus sen allergiaa... Mistä ihmeestä mä löydän samalaisella luonteella omistetun koiran sitten joskus kun pennulle on taas tilaa??
 Toisen tarhan purkaminen harmittaa ihan vietävästi, tarkotushan oli siirtää ne tuohon lähemmäs ja tehdä ihan elementeistä. Elementit on hankkimatta ja alue mittaamatta, eikä sitä yimääräistä valuuttaakaan asian edistämiseksi löydy.
 Katkonainen uni, stressi koirien tilanteesta ne helvetin joululaulut ja ylipäätään tää jouluhömpötys on ihan liikaa. Onneks noi pakkojoululaulut on nyt ohi. Ei tarvi kun ens vuonna kestää uudelleen, mutta toivottavasti tuo koirien tilanne ois siihen mennessä rauhottunut. Tälläerää vaikenen ja jatkan taas kuin aihetta avautumiselle tulee...

Synkkää

Lumeton talvi on tylsää aikaa. Olis niin kiva lähteä harrastamaan taas hangelle, mut ei onnistu ilman sitä valkoista töhnää. On tietty ihan kivaa se ettei eteisessä kastu sukat sulaneesta lumesta, mutta siti sitä on alkanut kaivata. Vois laittaa koiran pulkan tai kelkan eteen ja nauttia, tai meidän tapauksessa vähemmän nauttia, vauhdista.
 Tällähetkellä päivät on taas hetken aikaa raskaita. Lex päätti jälleen hieman keventää kukkaroani ja sen seurauksena Samu viettää vielä viikon ainakin sisällä kanssamme. Koirien erittely on ihan perseestä. Onneks onnistuu tässä talossa. Kissat mököttää ja Ninjakin osoittaa mieltään ulkona. Tälläkin tarinalla on opetus. Edelleen liikaa koiria saman katon alla. Mutta itse olen tilanteeseen ajautunut ja siihen on edelleen vaan sopeuduttava. Vaikka kuinka ahdistavaa onkin.
 Samu siis sairaslomalla ja se ei tällähetkellä tee muuta kun makaa pehmolelu suussa tai ärsyttää ihmisiä kulkiessaan lampunvarjostin päässään. Jokainen joka on kokenut elämän tuollaisen kanssa tietää ettei se ole mukava kenellekään.
 Toissayönä meni itellä hermot ja päätin laittaa Lexin terassille loppuyöksi. Heräsin kuitenkin siihen että Samu pitää outoa ääntä alakerrassa. Ensimmäinen ajatus että silä on kakkahätä, koska ei illalla tehnyt isompaa hätäänsä. Nousin ylös ja kun pääsin tuulikaappiin oli vastassa avoin ulko-ovi ja Lex. Ei ku se siään ja Samun kans ulos. Mitään ei tehnyt, tuijotti vaan ja halus takas sisään. Takas itekin nukkumaan ja kellon herätettyä töihin. Tajusin sitten jossain vaiheessa kunnolla herättyäni, että Samu tietenkin ilmoitti mahdollisesta murtovarkaasta joka juuri oli avannut oven :D
 Tänään sitten korjasin Lexin pakoaukon ja otin Ninjan siihen kaveriksi. Lotta tuli myös ulos ja hetken auttoi Ninjaa juomisen kanssa. Muistin Jollyballin ja Lotta hakikin sen ulos. Ninja ihastui palloon samntien.
 Sehän ei ole oikein koskaan leikkinyt palloilla, jollei ne lennä johonkin suuntaan. Nyt löytyi sitten se pallo minkä kanssa myös Ninja pitää ihan omaa kivaa.

ilmeestä voisi päätellä ettei palloon kannata tulla koskemaan :) 

Mutta eihän Ninja oikeasti irvistä kenellekään.

Mummo riepotteli palloa pitkin pihaa ja pitihän sitä sitten kuvauksellinenkin olla. Varjot hieman häiritsee otoksia mutta samapa tuo.

Piti sitten ottaa tuo ääliö-Lex myös kuvattavaksi. Tuli otettua hieman tottista pallo kainalossa. Hyvin se toimi vaikkei minkäänlaista hihnaa tai pantaa ollut välissämme. Mutta se pallohan on Lexille kaikki kaikessa. Luoksetulo on edelleen hieman haasteellinen. Kaartaa oikean kautta eikä istu tarpeeksi lähelle. Kun löytäis sen avaimen että se tajuaa. No ei auta ku treenailla jos meinaa sen kanssa joskus kisaamaan asti päästä.

Aika suoralle tuo seuraaminen vielä näyttää

Ja lopuksi piti koittaa ottaa poseerauskuvia siitäkin hörhöstä, joten alla pari otosta. Paikallaan istuminen on jo hallussa, mutta seisominen ja vielä konttia venyttämällä ilma avustajia on hiukan hankalampaa, onnistuu toki paremmin jo kun aiemmin yrittäessäni.

1.12.2013 BH!

Alun perin olin kasvattajille sanonut vieväni koiran käyttäytymiskokeeseen neljä vuotiaana. Ja siinä uskossa olin vielä keväällä.

 Lex ei ole ollut mikään helppo yksilö kouluttaa. Se on tähän astisista koiristani monimutkaisin tulkita. Osittain tästä syystä sitä en ole kovin motivoitunut ollut kouluttamaankaan, onhan se periaatteessa tyttären koira. Kuitenkin silmäni avautuivat ja oli pakko alkaa ottaa koiraa hanskaan.

Lex oli ollut mukana Samun treeneissä, mutten oikein osannut käsitellä koiraa niin että se olisi edistynyt haluamaani tahtiin. Kuitenkin pääpainona oli Samun treeni. Ei auttanut kun ottaa Lexille ihan omaa treeniaikaa ilman Samua. Häiriöt tuli kuvioon toukokuussa Spl Porvoon kentältä. Pääsin heti mukavaan porukkaan ja joka viikko ollaan siitä asti jotain touhuttu yhdessä. Sosialistamista, jäljestystä, tottista ja kaikkea maan ja taivaan väliltä mitä ollaan keksitty. 

 Kun ryhmän kaksi Lexiä nuorempaa koiraa oli ilmoittautunut käyttäytymiskokeeseen, tuli itsellekin halu päästä koittamaan. Lex oli elokuussa parhaimmillaan tottiksessa kun ei sitä ollut liikaa hinkattu, niin seuraaminenkin oli vielä hölmistyneen intoa. MölliBh:ssa sen huomasin. Harmi kun ei mahduttu viralliseen kokeeseen. Näin jälkeenpäin aateltuna, Lex ei olisi selvittänyt sitä kaupunkiosuutta. Sosiaaliset taidot koiralla oli ihan hukassa.

 Lokakuussa sitten yritettiin läpäistä koe, mutta tuloksetta. Siitä hallinnan puutteesta mainitsinkin jo aiemmin.

Asia jäi niin paljon vaivaamaan, että kyselin lähialueen kokeet läpi ja päästiin sitten Kotkaan koittamaan.

Koe oli eilen. Menin paikalle jo hyvissä ajoin, jotta ehdin totuttaa koiraa kenttään, tai lähinnä ilmoittamaan että olemme kentällä. Tuuli oli kova ja räntää satoi, kenttä oli loskainen ja epäilin että meneekö ylipäätään maahan. Epäily osoittautui turhaksi, ei aristellut kosteaa maata ollenkaan. Otin seuraamista ja palkkailin pallolla. Luoksetuloa kolme kertaa putkeen kun kahdella ensimmäisellä kerralla juos ohitseni. (palkka on ollut leuan alla, takin kauluksessa piilossa joka kerta). Kolmannella kerralla pysähtyi eteen istumaan ja leikittiin pallolla riehakkaasti. 

 Koira hetkeksi autoon ja sitten kävelemään turhat haistelut ja energiat pois.

Kun muita alkoi ilmestyä paikalle otin koiran hengailemaan siihen muiden joukkoon. Ei rähähtänyt kenellekään ja käyttäytyi ihan toivotulla tavalla. Siruntarkastus ja luoksepäästävyyskin sujuivat mallikkaasti. Lex taas autoon odottelemaan vuoroaan. Suoritusvuoro oli neljäs. Kauhulla jännitin ja odotin vuoroa. Parina sakemanniuros, onneksi tunsin ohjaajan ja pystyin luottamaan että hänellä on koira kyllä hanskassa.

Nostin pallolla viettiä parkkipaikalla ja annoin pallon Janille ja lähdin ilmoittautumaan kentälle. Lex kadotti kontaktin ja en saanut sitä takaisin ennenkuin istumis käskyn jälkeen. 

 Me mentiin ensin paikallamakuuseen. Koira ei seurannut osoitetulle paikalle siirryttäessä. Tuskailin jo mielessäni. Toisella käskyllä meni maahan. Oltiin sovittu Janin kanssa että peukku on pystyssä kun koira on paikallaan. Ei tarvinnut vilkuilla taakse, ja jos jotakin tapahtuu peukku kääntyy alaspäin. Kuitenkin itelle tuli vahva epäilys luoksetuloliikken alkaessa. Käännyin katsomaan koiraa. Kun toinen koira huudettiin luo, nousi myös Lex, suuntana se toinen koirakko. Onneksi olin katse koiraan ja sain samalla huudettua EI käskyn. Lex reagoi ja kääntyikin mua kohti. En itse tajunnut että olin lähtenyt jo kävelemään koiraa kohti, mistä tuomari huomauttikin. En uskonut että pysähtyy, mutta on sille sittenkin jotain jäänyt päähän. Tuli luo hieman epävarmasti, taisi tajuta mokanneensa, mutta onneksi näin. HUH kun säikäytti.

 Hihnassa seuraaminen sujui jotenkuten henkilöryhmään asti, sitten pakka hajosi ja Lex alkoi haistelemaan ja jätättää. Istui kuitenkin kun pysähdyin. Vapaana seuraamisessa jäi haistelemaan maata ja tuli miten sattuu mukana. Pysähdyin alotuspisteeseen ja kehuin koiraa, vaikka tiesin ettei ole sallittua, siitä tuomari mainitsikin, mutta koitin saada koiran hereille tuolla kehumisella.

 Vapaana seuraaminen pelotti ihan mielettömästi, olihan se edellisellä kerralla siitä ne hatkat ottanut. vielä kun koira ei ollut oikealla paikallaan, pelotti vielä enemmän. J:n sakaran täyskäännöksessä huomasin sen syövän lunta. Parempi sekin, kuin että olis jo siellä paikalla makaavan koiran luona.

 Liikkeestä istuminen oli paras osa tässä tottiksessa. Maahanmenokin vielä hyvää, mutta se luoksetulo. Kaartoi vasemman kautta, istui vielä eteen hieman kauas tosin, mutta en ole sitä ehtinyt saaman vielä lähemmäs. Sivulle siityminen ei sitten enää onnistunutkaan. Kävi kurkkaamassa, mutta päätti palata eteen seisomaan. Päätin kytkeä koiran, tuomari huuteli perusasentoa ja käskin istumaan ja jatkoin kytkemistä.

Kyllä helpotti kun selvittiin siitä kaaoksesta ilman kukkoilua. Arvostelun ajan ensin istui ihan ok ja valahti sitten josssain vaiheessa omatoimisesti maahan. Kyllä helpotti kun tuomari ilmoitti hyväksyvänsä suorituksen.

 Sitten alettiin jänittää sitä tolppaan yksin jäämisen aiheuttamaa reagtiota.

Ensimmäisen koiran suorituksen jälkeen rentouduin, koska hälinää oli niin paljon ympärillä etten uskonut Lexin enää huomaavan yksittäisiä tapahtumia ympärillään. Oli kiinnostunut kaikista liikkeistä, niin koirien kuin ihmistenkin, muttei onneksi reagoinut muuten kun pään pyörittämisellä.

Kaikki ne illat mitä ollaan Porvoossakin vietetty, ei tunnu enää turhilta. Erityiskiitos Eku ja Arja & Mosse, Tiia & Kerttu,  Jouni ja Merja & Lucky. Ilman teitä tämäkään ei olisi ollut mahdollista.