Hukat

Hukat

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kauden taidontarkastuksen piti olla myös treenien tauolle jättäminen

..toisin siis kävi. Samun koe alkoi lupaavasti, jäljellä koira oli oma itsensä, vauhtia oltiin hiukan saatu hitaammaksi (jäljentekijä ei ehkä ollut vauhdin hitaudesta samaa mieltä) Kulmatyöskentely parantunut, vaikka vieläkin on parantamisen varaa. Pisteitä kertyi 93. Samun parhaat jälkipisteet.
Kentälle mennessä en saanut koiraa tottistreenitunnetilaan. Vesisade ei auttanut asiaa ollenkaan, selviydyttiin kuitenkin pistein 80. Tyytyväinen suoritukseen en todellakaan ollut.
Puru osuuteen menin luottavaisin mielin Piilon kierrot meni kohtalisesti. Kakkosen jätti kiertämättä, kävi kuitenkin kulmalla asti ja loput kiersi ihan ok. Hiukan huoletti sivulle kutsu, eka käsky sai aikaan liikehdintää, mutta annoin toisen käskyn kun koira oli pakittamassa väärälle puolelleni. Paopaikalle siirtyi ilman ylimääräistä ääntelyä. Maahankin meni hienosti. Sitten alkoikin ongelmat. Irrotukset ei todellakaan ollut automaatteja. Selkäkuljetus ok. Sivukuljetus meni jotenkin, hyvin lähti mukaan siirtymään pitkään liikkeeseen. Itse pitkäliike oli upea, mutta irrotus ei. Uudelleen hyökkäyksen jälkeen ei sitten enää kolmaskaan käsky mennyt perille asti. Siirryin koiran sivulle ja siinä vasta kolmas käsky tuotti tuloksen. Ja kyllä taas otti pattiin....

Video puruihin:



..muttei kuitenkaan niin pahasti enää sunnuntaina kun yritin Töpölle saada käyttäytymiskokeen läpi. Tyyppi päätti vapaanaseuraamisessa karata paikalla makaavan koiran luo. Tulipahan todettua että luotin ihan liikaa siihen että koira olisi muka hallinnassa. Nyt sitten Töppänälle armotonta treeniä, jotta saan sen pysähtymään käskyllä EI ja sen jälkeen taottua päähän sanan seuraa merkityksen myös silloin kun liina ei ole pannassa kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti