Eli sain ajatuksen että josko sitä kuitenkin koittais saada Lexille koularin metsästä. Koekalenteria selaamaan, ei sittenkään, josko kuitenkin. No ei siitä mitään tule kuitenkaan. Treenataan vielä, ja hitot.. muutaman päivän pähkäilyn jäkeen äkkiölähtöihin ilmestyi koe missä vapaita paikkoja, joten se oli sit menoa.
Kokeilin tottiksen ilman palkaa, palkan sai sitten vasta eteenmenosta. Meni suht ok, joten eiköhän tää tästä...
Koe oli sitten viime sunnuntaina ja sen tiesi ainoastaan kaksi ihmistä lisäkseni että olen menossa.
Arvonta meni niinkuin aina omalla kohdalla, toisiksi viimeinen jälki. No siinä sitten ajeltiin ja ooteltiin ja taas ajeltiin ja ooteltiin.
Koitin käyttäytyä niinkuin treneissä ja omasta mielestä onnistuinkion saamaan koiran normi tunnetilaan.
Lähetys janalle ja luotisuoraan lähti, otti jäljen ihan janan päätä ja perään. No kuuluihan se tuttu takasin janalle ääni. Ei muuta kun koiralle taas tieto että hupsista, otit taas sen takajäljen, mutta tällä kertaa Lex käänsikin vaan itsensä ympäri ja lähti ajamaan oikeaan suuntaan.
Itse hieman epävarmana perässä, mutta koitin olla normaali. Tuli eka keppi, wuhuu ollaan oikealla suunnalla. Tässä kohdin mietin että mahdollisesti olis yksi keppi jo jäänyt. Tuli toinen keppi. Edelleen lupaavaa., mutta tämän kepin jälkeen koira otti suunnan vasemmalle, ei jatkanut eteenpäin, niinkuin olisi voinut olettaa jäljen kulkevan. Tässäkohden päätin että hitto mennään koiran perässä, josko olisi kuitenkin jokin syy että tuli kepille väärästä suunnasta. No ei olis kannattanut, LEx suuntasi suoraan ojaan, minkä ilmeisesti muisti olleen jäljen alussa. Meni ojaan makaamaan, joi hetken, jonka jälkeen käskytin jatkamaan töitään.
Onneksi itse huomasin enne toista keppiä kiven jossa oli oranssi maaliläiskä. Suuntasin sinne ja jatkettiin siitä sitten oikeaan suuntaan. Nousi sitten keppi kepin perään ja lopulta mulla oli kuusi keppiä taskussa. Riemu oli rajaton ja lähdettiin kirmaamaan kohti autoa. Aika oli luultavsti mennyt umpeen, joten pidin oikeasti kiirettä. Se kostautui, oma vatsa alkoi kramppaamaan ja jouduin oksentamaan kolmeen otteeseen. ja seuraavak soli autonavaimet hukassa, tässä kohtaa puhalsin ja rauhotin itseni ja muistin mistä taskusta ne avaimet löytyy.
Selvittiin. Esineruutu oli lähellä keppien luovutuspistettä, joten ei tarvinut autoa siirtää. Kun tuli meidän vuoro, meni luottavaisin mielin ja lähetin koiran ruutuun.
Lex meni takalinjalle, lähti haistelemaan sitäpitkin, sai hajun, otti esineen, ei ottanutkaan, otii sittenkin, no ei sittenkään ja tuli mun luo, ilman esinettä. Harmitti kun en antanut sitä tuo käskyä. Luotin että kyllä se sen tuo. Udelleen lähetys, jolloin otti ihan eri suunnan, kohti mäntyä, mihin sitten liimautui nenästään kiinni. Ja korvat meni tässä kohden lukkoon. Ties monennen käskyn jälkeen lähti tulemaan luo, uudelleen kehotus mennä ruutuun, ja herra päättää mennä takani olevaan metsää haistelemaan. Tuomari kehotti mua laittamaan koiran nyt sinne ruutuun että saataisiin jotain aikaseksi. Uusi käsky, jolloin Lex juoksee tietä pitkin kivelle, millä se tie oli katkaistu. Tässä kohdin ilmotin tuomarille, että tää oli sit tässä, eis se tuu mulle sitä esinettä tuomaan.
No itse jälki pisteitä saatiin 166, joten koulari olisi vielä mahdollista saada...
Ja se tottis...
Alku ihan ok, parina malinois, ei ongelmaa siis että alkaisi kiinnostaa se paikalla makaava koira. Suoritettiin siis liikkeet ensin.
Seuraaminen alkoi ihan hyvin. Täyskäännös laaaaja. Kuitenkin vielä tuli ihan ok seuraamaan, kunnes käännyttiin oikealle, jolloin Lex otti näkökenttäänsä ne esteet ja ne niiiin ihanat noutokapulat. Istuminen jäi tekemättä, henkilöryhmässä myös. Ja liikkeestä istuminenkin unohtui. Plaah tuli jo omasta suustani ihan ääneen. Maahan meni hitaasti, luokse tuli kaartaen pahemmin kuin koskaan. kuitenkin suoraan eteen istumaan, hei se istui!! Siirtyi sivulle hiukan hitaasti, mutta istui! Siirryttiin kapulatelineen luo, istui siinäkin. Tasamaa noutoon, jouduin käksyttämään istumaan sivulle. Heitin kapulan, odotti lupaa hakea. Katsekontaktin jälkeen sai sen. Toi mun luo sen kapulan, jöi seisomaan. annoin käskyn, ei irrottanut, annoin toisen. Tais irrottaa. Tuli sivulle, ehkä istui ehkä ei. Nyt en muista.
Siirryttiin hyppyesteelle. Ei odottantu lupaa, hyppäsi kuitenkin yli. Haki kapulan, hyppäsi takaisin kaataen esteen, luovutti seisten, kolmannen käksyn jälkeen irrotti. Sivulle siirtyessään nappasi kapulan laipasta kiinni, ei kuitenkaan jäänyt siihen.
Vinoesteellä samat alkuongelmat. Karkasi, toi, luovutti seisten. Kolmannellakaan ei irrottantu, katsoin tuomariin, ei reagtiota. Neljännellä käskyllä pikkurillit kitalakeen ja sain sen kapulan vihdoin irti. Vietiin kapula telineelle, jolloin olis taas mieluusti pöllinyt sen kilosen. Onneksi osasin odottaa ja sain tiukalla käskyllä luopumaan aikeestaan.
Eteen lähetys, alku ok. Juoksi suoraan, bongasi paikallamakuu paalut. Kaarsi sinne, karjasin maahan luvan saatuaan. Reagoi käskyyn, muttei kuitenkaan, annoi toisen käskyn jolloin meni maahan, jättäen toisen takajalan sammakkoasentoon??? Ei sen pitäis onnistuu noilla lonkilla??
Paikalla makuu erittäin hyvä arvosanalla.
Arvostelussa muuten makas kokaojan paikalla, ei kertaakaan yrittäny nousta. Ainut että ennekun käskytin sen maahan, se malinois haukahteli, jolloin Lex meinas yhtyy siihen. Ihme kyllä uskoi kieltoni ja sen jälkeen makasi sitten rauhallisesti paikallaan. Hurjat 45 pistettä saatiin jälleen kasaan, jolloin ilmoitin sitten Lexille että se oli sitten siinä. Sun pk ura loppui tähän.
Jos vuoden treenin jälkeen Lex palaa ihan ensimmöäisen jälkikokeen tottismoodiin, on mun aika laittaa loppu tälle touhulle.
Siis tuosta hetkestä lähtien Lex leikkii pelkästään pelastuskoiraa, niille treeneille on olemassa oma bloginsa (mitä ehkä olen unohtanut taas päivittää). Löytäköön ken tahtoo :D
Se täytyy sanoa että Lex on opettanut mua ohjaajan paljon. Vuosien jälkeen tuntuu helpolta jatkaa yhteistyuöhaluisen pikkumiehen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti