Lexille pien jäljennosto/esineilmasutreeni. Jäljen otti oikeaan suuntaan, hiukan piti haistella ympäristöäkin kesken duunin, muttei kuitenkaan poistunut jäljeltään. Esineellä käskytin haukun esiin ja koitin saada kohdistettua siihen leluun. Ekaks kerraks ihan ok suoritus. Jälki jatkui vielä tyynylle.. Metri ennen tyynyä olikin kakkakasa mikä piti tarkoin tukia, ennekuin pystyi jatkamaan. Ja jatkoikin jäljestystä tyynynsä ohi..Itse pysähdyin ja hetken päästä Lex palasi tyynylleen ja oli sen oloinen että tiesi sen siinä olevan, muttei ois halunnut lopettaa jäljestystään näin nopeasti :)
Tässä leikkiä kun palattiin autolle.
Tällin kanssa otettiin ilmasutreeniä samalla alueella missä Lex oli jäljestänyt, Alkuun ei tajunnut mikä oli homman nimi. No kakkahätäkin yllätti, joten annettakoon anteeks ;) Kun alkoi haukkua maalimiehellä, tuli taas pois saatuan välipalkkaa, uudelleen ja uudelleen. Lopulta onnistui ja pallon saatuaan hetki tuumailtiin ja maalimies Anne meni uuteen paikkaan puupinon taa. Tälli lähti täysillä sinne, kiersi puupinon, salamannopeasti ympäri ja maalimiehelle haukkumaan. Nyt ei edes reagoinut mun paikalle tuloon. Onnistunut treeni siis. Autoon huilimaan siksi aikaa kun Mealle tehtiin ja ajettin jälki, sekä esineruututreeni.
Sitten Tällin kanssa tottista (Lexhän on eläkkeellä moisesta treenimuodosta ;) )
Pikkumieheni oli ihan täpinöissään ja mukana treenissä. Koitin jo jäävissä mennä hiukan kauemmas. Odotin sekunnin liian pitkään ennenkun palasin luo ja Tälli ehti karata tulemaan luokseni. No eipä me lannistuttu vaan otettiin uusiks lyhyemmältä matkalta :) Vauhdikas luoksetulo ja sitten hiukan reviteltiin.
Tällin seuraamispätkä
Kun kaikki suunnitellut treenit oli tehty, päästettiin Mea ja Tälli pellolle riehumaan.
Kiitos Anne ja Mea tämänpäivän seurasta, meillä kaikilla oli niin mukavaa ja nyt pojat vaan kuorsaavat lattialla. Taitaa iloinen mieli olla molemmilla kun tassut heiluvat unissaankin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti