No niin, kipasin tuohon viereiselle pellolle aamutuimaan polkasemaan pienen, kolmikulmaisen jäljen kahdella esineellä.
Paalulla alko pyörimään. suoralla tarkisteli ihan kokoajan. Kulman makupalat ei kelvannut. toinenkin suora tarkistellen, kulmassa nosti nenän ja huohotti. jatkoi kuitenkin. pysähtyi, seisoi, tuijotti mua, tarkisteli sivuille. Jatkoi kehotuksesta. Esineen meni koiran mitan yli kun tajusi että jotain taas haiskahti. Ilmasi naama muhun päin. Otti esineen suuhun, alko tulla mua kohti... Plaah.. hyvin menee. kolmanteen kulmaan nenä ylhäällä, kielto aiheutti totaali pysähtymisen ja tuijotuksen. Kehotuksesta taas kuitenkin jatkoi löntystellen. vikaa suoraa tarkisteli. osuessaa kasan kohdalle, onneks olin sen siihen loppusuoralle laittanut, söi kaiken jatkoi omatoimisesti ettenpäin ja ilmaisi esineen hiueman vinoon mutta oikeaan aikaan. No ei auttanu ku palkata pallolla ja yrittää olla iloinen :D
Kun tallustelin noutamaan paalua, ei ollut syönyt yhden yhtäkään makupalaa siitäkään, joten eipä tuo sapuskakaan taas kiinnosta.
Käppäiltiin auton luo viemaan kamoja takas,(ne kaikki treenikamat siis asuu nykyään mun autossa) ja pakkohan se oli omaa mielialaa nostaa. Lexillä edelleen pallo suussa, tiputti sen huohottaessaa omatoimisesti. Kun huomasin sen kielsin koskemasta palloon. Wuhuu, se jopa totteli.
Sitten vinoesteen ylityksiä. Ekalla kerralla ei ottanut vauhtia. Oli avuttomana estettä vasten, ihan niinkun ei koskaan ois ylittänyt. Toistin kolme kertaa edes takas ja vikalla oli jo todella sujuvaa ja Lex innoisssaan. Huh mieliala molemmilla pelastettu.
Mitä tästä voimme päätellä. Ainakin sen että jäljellä meillä on ongelma, edelleen. Lisää treeniä vai taukoa, siinäpä pulma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti