Hukat

Hukat

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tällä erää viimeinen lomapäivä

Kesäomalla on ollut tapana käydä Repoveden kansallispuistossa. Tälläkertaa se jäi viimeiselle päivälle, mutta mikä onkaan mukavampaa kuin viettää loman viimeistä päivää Suomen luonnossa.

 Lähdettiin matkaan kymmenen aikoihin. Mulla mukana Lex, joka kaipaa kaiken mahdollisen uuden tilanteen mitä keksin sille järjestää. Vaellusseurana Jenni, Unu & Ninnu sekä Anna & Rötjä. Autosta ulos päästyään Lex aloitti sen normaalin haukkumisen koska läsnä oli vieraita koiria. Kielsin toki, ja lopettikin sitten loppujen lopuksi kun aloin pukea sille rinkkaa selkään. Matkaan lähdettiin Lapinsalmelta. Aluksi Lex meni täyttä höyryä. Hetken päästä kun jäätiin viimeiseksi, alkoi menokin pikkuhiljaa rauhoittua. Kuutinkanavalla pidettiin pieni paussi, jolloin koirat pääsivät veteen vilvoittelemaan. Lex olisi halunnut uimaan, muttei päässyt. Paikalla oli jonkin verran porukka, eikä sitä voi päästää vapaaksi, jollei olla ihan vaan kahdestaan. Pulikoinnin jälkeen huilattiin sen verran että omat jalat kuivuivat.


Kuutinlahdelta jatkettiin matkaa kohti Lojukoskea. Siellä sitten pidettiin grillaus/kahvitauko. Lexille oli ihmeen rankkaa joutua puuhun kiinni. Katosin vessaan ja piti sellasen mekkalan ettei rajaa koko touhussa. Lex sai myös puolikkaan grillimakkaran Annalta, ja ihme kyllä otti sen ilman että olis miettinyt sen olevan myrkytetty. Sillä kun on tapana nirsoilla ihan kaikesta. Useammassa osassa sen kuitenkin söi, mutta söi kuitenkin. Tauon päätyttyä olin käyttämässä Lexiä ihan vaan järvessä juomassa, mutta se päättikin liukastua kalliolta. Siitä kohdin ei ylös päässyt, joten uitin sen laiturin ympäri helpommin noustavaan kohtaan. Oli siinä sitten kiva laittaa rinkka märälle koiralle.

Matkaa jatkettiin Talaksen kautta ketunlossille. Välillä Lex kulki nätisti vierelä, välillä piti taas mennä muiden perässä hihna suoralla. Pari koiraakin jouduttiin matkalla ohittamaan ja selvittiin ihmeen hyvin ilman rähinöitä. Jälkimmäisen koiran kohdalla karvat kerkes nostaa pystyyn. Kuitenkaan ei rähinää alottanut. Ihmiset ohitti hienosti, välillä kulki toisen koiran rinnallakin välittämättä siitä sen enempää. Ketunlossilla koitti alkaa toisille ääntelemään, mutta alistui kohtaloonsa siinäkin kohdassa hienosti. Ei ihme kyllä yrittänytkään veteen siitä pyrkiä. 

Autolle kun saavutiin rinkka pois selästä ja vettä taas tarjolle. Hetken aikaa siinä oleskeltiin että auto jäähtyi. Varjossa kun istuttiin maassa Lex otti jopa pienet tirsat. Autoille saapuvista koiristakaan ei jaksanut enää kiinnostua.
Kotiin lähtiessä soitin vielä isälle että olisin tullut iltateelle. Isä olikin kesäteatterilla, joten kurvasin sinne sitten vielä katsomaan harjoituksia. Lex oli ihanan rauhallinen, ei välittänyt ihmisistä, eikä paikalla olleista kahdesta lapinkoirasta, vaikka ne kovasti juttelivatkin sille. Kokemus sekin. tauon aikana päätettiin lähteä vihdoin kotia, nyt on sitten ihan pakko mennä katsomaan kesäteatterin esitystä ELMOa. Kun enhän mä nyt tiedä kuinka se loppuu.
Nyt jaloissa makaa väsynyt kuorsaava koira.

Huomenna siis töihin ja koirat joutuvat taas opettelemaan olemaan 9 tuntia ilman äippää, toivottavasti tuo Lex musukka pärjää :D <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti